Hands

Hei taas. Ihmisen ruumiinosista kädet ovat mitä monikäyttöisimmät. Niillä voi välittää ajatuksia. Välittää tunteita. Tehdä erilaisia asioita. Ilmaista itseään. Keskustella. Loukata. Herättää huomion. Tehdä vaikutuksen. Esitellä itsensä... Listaa voi jatkaa eteenpäin vaikka kuinka, kädet ovat suuri osa itseilmaisuamme ja persoonallisuuttamme.

Kertovatko näiden kuvien kädet teille jotain?

Letitin hiukseni, ajatukset takkuuntuivat

Niin kuin olen joskus kertonut, selkä on mielestäni ihmisen mielenkiintoisin ja kaunein osa. Niin selkeä ja paljas, mutta täynnä arvoituksia ja salaisuuksia, vieras itsellekin. Minulla on pakkomielle ihmisselkään. Omaani en ole hahmotellut pitkään aikaan ja se tuntuu taas muuttuneen. Huomaan lisää luomia, mietin, miten ne muodostaisivat kuvioita jos olisivatkin tähtikartasto.

Vesipisarat ovat jokainen yhtä ainutlaatuisia kuin luometkin. Niiden juoksua ikkunalasia pitkin on huumaavaa katsella. Miten ne peilaavat maailman väärinpäin ja valuvat pois. Kuinka maailma näyttää maalaukselta pisaroiden läpi.

Ja en enää osaa letittää hiuksiani yhtä kauniisti kuin ennen. Hiukset takkuuntuvat eivätkä suostu taipumaan toistensa ympärille. Ajatuksetkin hajoavat eivätkä pysy yhdessä. Rönsyilevät kuten tämä kirjoituskin. Annan niiden lennellä vapaina, ajatusten ja hiusten.

Helise taivas

Tässä kuvasarja valokuvailmaisun työpajasta, tehtävänä meillä oli kuvittaa joku näkemänsä uni. Minä olen nähnyt tätä unta usemman kerran ja se on jäänyt selvästi mieleen. Olen siinä jossain todella tiheässä koivikossa ja koitan päästä eteenpäin. Oksat ja risut lyövät minua kasvoille, kaatuilen, kompuroin ja takerrun kiinni kaikkialle, mutta koitan vain taistella eteenpäin. Olen hengästynyt ja haluan epätoivoisesti päästä pois tästä pusikosta. Sitten lopulta pääsen pois ja olen aukeassa paikassa ja pystyn hengittämään. Kuitenkin helpotuksen jälkeen minut valtaa ahdistus ja kaipuu takaisin siihen metsään. En pysty olemaan siellä aukiolla ja minun on pakko palata takaisin siihen tiheään koivikkoon taistelemaan. 

Olisin voinut kyllä kuvata sarjaan enemmän kuvia, sillä nyt se on aika suppea. Mielessä minulla oli sen autiuuden ahdistuksen kuvaaminen, mutta ei siitä tullut hyvää. Ehkä kuitenkin vielä jatkan tätä sarjaa ja tämä oli vain aloitus tälle unen tulkinalle! Erittäin mielenkiintoinen kurssi, pidimme päiväkirjaa, mietimme unia ja tunteita ja otimme joka päivä jonkun kuvan intuitiivisesti. Voisi ottaa tavaksi tuon päivän kuvan. Ei siihen mene kuin sekunti kun suljin kerran laukaistaan.

Mutta tykkään tuosta sarjasta. Itsensä kuvaaminen alaviistosta oli haastavaa ja hyvää itsetutkiskelua. En olekaan ennen tiennyt minkä muotoiset sieraimeni ovat alhaalta katsottuna... Kehuja sain, että sarja on yhtenäinen ja kuvaa untani hyvin. Kuvasarja toimii, mutta tosiaan olisin voinut kuvata vielä hieman enemmän. Myös noita tekstejä mietittiin, että toimisivatko ne paremmin pelkästään kuvateksteinä, ei osana kuvaa. Laitan tähän vielä tuosta viimeisestä kuvasta, josta tykkään eniten, tekstittömän version.

Unessa alla silmäluomiesi
Yötaivas näkymätön säkenöi
Ja vaikka nukut läpi uniesi
Voin nähdä kuinka tähdet kipinöi

 Helise taivas - Vuokko Hovatta (sanat Aulikki Oksanen)

 

"Hae minut takaisin" on kappaleesta Itkevä lintu - Scandinavian Music Group (sanat Terhi Kokkonen)

Mime

Siskoni Jenni oli penkkareissaan pukeutunut miimikoksi ja päivän päätteeksi kuvailin häntä noissa kostyymeissa. Kasvomaalit olivat jo vähän nuhjaantuneet, mutta mielestäni siitä tuli sellainen kiva "miimikko työpäivän jälkeen" -fiilis. Myöhemmin tuli vasta mieleen, miten hienoja kuvia olisi tullut tuon maskin pois pesemisestä! 

No mutta hienoja kuvia tuli kyllä kuitenkin. Olen alkanut hyödyntää veljeni huoneen valkoisia seiniä ja valkoista kattoa pienenä kotistudiona. Näissä kuvauksissa olimme lähes täysin pimeässä huoneessa ja heijastin valon lisäsalamalla katon kautta. Kohteen tarkentaminen oli hiukan haastavaa, koska oli siis ihan pimeää ennen salamanlaukaisua, mutta on nuo nyt aika tarkkoja kuitenkin!

 

Aa, Jenni on mahtava! Olenkin kuvannut Jenppaa eniten kaikista ihmisistä ja tuntuu että aina kuvat onnistuu! Ajatellaan varmaan niin samalla lailla, että heti tiedetään millaista kuvaa haen. On se kiva kun on pikkusisko, joka on niin kuvauksellinen :)

Hello there

Minä olen Anni ja tykkään katsella maailmaa kameran kautta. Olen pienestä asti viihtynyt tarkkailijana ja kamera tuo minulle turvaa. Haluan toisaalta aina nähdä asiat kauniina, mutta etsin virheitä ja epäkohtia jatkuvasti. Mietin liikaa omituisia asioita ja en saa mitään aikaiseksi. Nyt yritän avata teille oven itsestäni valokuvauksen avulla. 

Tässä alhaalla omakuva minusta. Selkäni on aina vaivannut minua ja olen muodostamassa siitä itselleni pakkomielteen. Olen kuin häntää jahtaava koira. En ikinä voi nähdä omaa selkääni ja hädin tuskin pystyn koskemaan sitä. Miten joku asia joka on olennainen osa minua, on kuitenkin niin vieras minulle? Kuvaa tutkiskellessani huomasin luomia ja muita muotoja, mistä en ollut koskaan tiennyt, vaikka ne ovat olleet minussa aina. Jos pystyisin, irtautuisin ruumiistani, tutkistelisin selkääni ja koskettelisin ihoani. Olen kateellinen niille jotka ovat saaneet tehdä niin selälleni.

Tuo kuva oli osa koulutyötäni, valokuvailmaisun kuvasarjaa tältä syksyltä. Se on otettu itselaukaisimella isäni luona vanhassa verstaassa yhden hehkulampun ja ikkunan valossa. En tiedä, minä jään edelleen katselemaan tuota kuvaa ihmeissäni enkä usko olevani siinä oikeasti. En tunne selkääni, se on minulle vieras asia.

No niin, pakollinen taidehöpinä on nyt alta pois ja jatkossa laitan vain kuvia ja kevyttä kommenttia kuvista! Eli tervetuloa seuraamaan, katsotaan minkälainen tarina tästä muodostuu!