Niin kuin olen joskus kertonut, selkä on mielestäni ihmisen mielenkiintoisin ja kaunein osa. Niin selkeä ja paljas, mutta täynnä arvoituksia ja salaisuuksia, vieras itsellekin. Minulla on pakkomielle ihmisselkään. Omaani en ole hahmotellut pitkään aikaan ja se tuntuu taas muuttuneen. Huomaan lisää luomia, mietin, miten ne muodostaisivat kuvioita jos olisivatkin tähtikartasto.
Vesipisarat ovat jokainen yhtä ainutlaatuisia kuin luometkin. Niiden juoksua ikkunalasia pitkin on huumaavaa katsella. Miten ne peilaavat maailman väärinpäin ja valuvat pois. Kuinka maailma näyttää maalaukselta pisaroiden läpi.
Ja en enää osaa letittää hiuksiani yhtä kauniisti kuin ennen. Hiukset takkuuntuvat eivätkä suostu taipumaan toistensa ympärille. Ajatuksetkin hajoavat eivätkä pysy yhdessä. Rönsyilevät kuten tämä kirjoituskin. Annan niiden lennellä vapaina, ajatusten ja hiusten.
Ihana kuvasarja, herättää paljon ajatuksia.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, mukava kuulla että kuvasarjani oli ajatuksia herättävä :)
Poista